Kaupungilla liikkuessa pientä lasta on melko hankala kuljetella. Kiinalaiset kantavat lapsiaan, rattaita ei juurikaan katukuvassa näy. Varma yleisömagneetti onkin siis länkkäri, joka työntää lastenrattaita. Kiinalaisilla ei myöskään ole omien käsiensä lisäksi oikeastaan minkäänlaisia kantolaitteita lapsille. Näin ollen vielä varmempi yleisömagneetti on länkkäri, jolla on vatsansa kohdalla omituinen kangasviritys + lapsi = lapsi kantoliinassa. Iiri kulkee kantoliinassa varsin näppärästi, kunhan liikettä on koko ajan. Minun kantoliinani on tosin sen verran paksua trikoota, että yli kolmenkymmenen lämpöasteen ulkoilmassa tarkenee vähän liiankin hyvin. Senpä vuoksi esitin kainon pyynnön eräälle ystävälleni Suomessa (iso kiitos asianomaiselle!), jotta voisin saada Kiinaan hieman ohuemman kantoliinan. Paketti starttasi Suomesta eilen, nyt se sitten nähdään miten nopeasti Kinukkilan postipojat saavat paketin perille. Tullausta varten paketin sisällöksi kirjoitettiin "bed sheet", eli lakana. Lähetysvaiheessa ei tullut kantoliinan englanninkielistä nimeä mieleen, mutta mitäpä tuosta. Kiinalaiset pitävät meitä länkkäreitä muutenkin niin omituisina, että eipä lakanalähetystä varmaankaan edes ihmetellä.

Martti laittoi tekstiviestin töihin päästyään, elossa on. Hienoissa hotelleissahan (tämä on siis sellainen) on ulkona ovimies tai -miehiä, jotka ottavat asiakkailtaan autojen avaimet ja parkkeeraavat autot asiakkaiden puolesta. Niin myös täällä. Jäin kuitenkin vähän suu auki ihmettelemään, kun Martin fillarille tehtiin samoin! :-D Ovella mies otti pyöränlukon avaimet ja pyörän ja vei sen jonnekin, ilmeisesti hyvään paikkaan, sillä pyörä oli tänä aamuna löytynyt. Avaimet löytyivät vastaanottotiskiltä, kuten niiden mersujen, bemareiden ja audien avaimetkin, jotka myös pysäköidään henkilökunnan toimesta. Kaikkea sitä...

Kesä taitaa olla ohi, sillä Rose Gardenin uima-allas suljetaan perjantaina. Taitaa tulla talvi ja kylmä, toppatakit esiin siis. Tänään on ensimmäinen säädyllinen päivä, lämpötila +23 astetta. Sataakin, tylsää. Miten sitä nyt ollenkaan tarkenee, kun seuraavaksi kymmeneksi päiväksi ei luvata enää kolmeakymmentä, vaan ainoastaan sellaisia Suomen kesän lämpötiloja?! Ilmastoinnit kiinni ja tuplapeitto käyttöön öisin, sanon minä.

Sain eilen vieraan, joka ei yksinäisen kotirouvan pk-seuraksi kuitenkaan malttanut:
10842.jpg