...lisätäänpä peliin mukaan Kiina-faktori, jota ei milloinkaan sovi unohtaa. Tavarat saimme kahdella autokyydillä hotellilta Roseen. Kävimme kaupassa, ostimme yhtä sun toista tarpeellista vessaharjoista huuhteluaineeseen ja sisätohveleihin. Vähän järjestelimme ja söimme ja kävimme nukkumaan. Jossain vaiheessa aamuyötä alkoi tuntua pikkuisen vilpoisalta peiton allakin. Martti kävi tarkistamassa ulkona olevasta öljypömpelistä valotilanteen (eri väriset valot ovat ainoa indikaattori siitä, toimiiko lämppäri oikein vai ei, koska emme edelleenkään osaa lukea kiinaa), bu hao, eli paskan möivät.

+13 astetta tai pikkaisen rapiat oli sisätiloissa lämpötila. Kun aurinko alkoi päivällä paistaa, ei muuta kuin verhot auki ja aurinkoon lämmittelemään. Kolmen aikaan saapui korjaaja, joka hoiti tilanteen kotiin. Nyt taas tarkenee. Ihan vain tiedoksi talven / alkukevään vieraille, että näin VOI joskus käydä... :)

Oli IHANA kokata! 13 viikkoa ilman keittiötä tuntui ehkä aluksi hyvältä vaihtoehdolta, kun on hyvä syy syödä ravintolassa. Minulla tökkii kiinalainen ruoka alasmennessä tällä hetkellä kuitenkin niin rajusti, että Kunnon Kotiruokaa oli jo kovin ikävä. Nyt on Mai dan laokin pannassa, McDonald's siis. Ei uppoa sekään. Tämänpäiväiset lohimedaljongit maistuivatkin siis aivan erityisen hyviltä ja mikä tärkeintä, eivät yhtään kiinalaiselta (ruoalta).