Vuosi vaihtui ja meidän residenssissämme sitä juhlittiin aivan yhtä passiivisesti kuin jouluakin. Ehkä passiivinen on väärä sana, mutta sanotaanko, että tunnelma oli ainakin melko rauhallinen. Olin hieman pettynyt siihen, että myös Rose Gardenin kiinalaiset olivat päättäneet pitää tunnelman rauhallisena. Pommeja odoteltiin, muttei mitään kuulunut. Booooooring... Ilmeisesti asia on niin, että kiinalaiset juhlivat vasta omana uutenavuotenaan. Me emme kuitenkaan ole sitä todistamassa, Kiinan rajojen sisäpuolella siis.

Vuoden ensimmäisenä päivänä niitä pamauksia sitten kuului, kun vastapäiset naapurit olivat päätteneet järjestää kämpillään häät. En oikein ole varma, mikä hääparin linkitys talon asukkaisiin on, mutta onko sillä niin merkitystäkään? Olin jollain asteella tietoinen kiinalaisten ilotulitefetissistä, mutta ilmeisesti en kuitenkaan. Näiden talojen äänieristys ei todellakaan ole mikään kovin kaksinen. Kovaääninen (siis kiinalaisittain ihan normaali) puhe kuuluu ulkoa sisälle hyvinkin.

Riittävästi metrin mittaisia papattimattoja, parikymmentä isoa tykinlaukausta ja iso lauma kiinalaisia plus onneton äänieristys. Kombona sellainen, että kyllä, mekin tiedostimme heidän hääjuhlansa. Meidän talomme etäisyys häätalosta on ehkä 15-20 metriä. Pommithan on ammuttava tieltä (kukapa rahansa haluaisi puita päin ampua?), joka erottaa nämä kaksi taloa toisistaan. Seisoimme vierashuoneen sängyllä ja katselimme pommitusta. Hauskinta hommassa oli se, että ne noin 30, pommitusta seuraavaa häävieraskiinalaista (tai pommeja heidän kai oli tarkoitus katsella), katselivatkin D 12:n kolmea sängyllä seisovaa länkkäriä. Taisimme viedä voiton pommien kiinnostavuudelta.

Sairastajat alkavat toipua, yskivät vielä kilpaa, mutta muuten homma hallinnassa. Olen edelleen vakuuttunut siitä, että tulevaisuuteni hoitoalalla ei näytä yhtään sen todennäköisemmältä kuin aikaisemminkaan.