Kunnianhimoinen tavoite oli katsastaa muutama DVD / viikko. Noh, vähän siitä on jääty... Tuntuu, ettei iltaisin jaksa seurata TV:tä sen enempää kuin katsoa elokuvaakaan. Yhden (ehkä maailman laadukkaimman, öö, tai sitten ei...) sarjan koukussa olen: maanantaisin on ihan pakko katsoa Huippumalli haussa, ettei ihan unohdu se yksi naisen elämän tarkoituksista, seurata tv-hömppää. :) Aikaero kun rajoittaa yhteydenpitoa Suomen suuntaan, niin iltaisin tulee käyteltyä messengeriä vähän liiankin tehokkaasti, samoin mailien kirjoittelu vie leijonan osan ilta-ajasta.

Sunnuntaina oli yli +20, eilen samoin. Olin lenkillä ensimmäistä kertaa tälle vuodelle t-paita päällä, silti tuntui hiki virtaavan. Huomaan, että elämä alkaa taas pyöriä ihan yhtä tehokkaasti treenaamisen ympärillä, kuin mitä se raskautta ennen oli. Siinäkin mielessä paluu entiseen on tosiasia, että unta ei saa millään ja / tai unen laatu kärsii reippaasti, ellei päivän ylimääräisiä energioita pääse purkamaan liikkumalla. Vesiautomaatteihin vesipullot toimittava "vesimies" kyselee joka kerta tavatessamme, että kai menen vuorille tänään. Etenkin sateella kysymys on aivan välttämätön ja "palkinnoksi" saan silmien pyörittelyä. :) Kylähulluus saavutettu...