Omalla porukalla taas! Eilen kotiuduimme Shanghaista, missä oli oikein mukavaa. Gasthaus M & K:n viimeisimmät vieraat hyppäsivät Alitalian siivelle tänä aamuna. Seuraavia vieraita odotellaan ilmeisesti vasta syksyllä, ei täällä oikein kesälomailu (kesällä siis) kovin nautinnollista ole. Ilma seisoo ja kuumaa on.

Kävin tänään Carrefourissa ruokashoppailulla. Kassalla minua ennen oli länkkäri, jostain Itä-Euroopasta ulkonäon perusteella ehkäpä. Osasi sanoa sen oleellisimman kiinaksi, meiyou, ei ole. Kassaneiti siis selitti miehelle, että tiskiharjassa ei ole hintaa, en voi näpytellä sitä tänne koneelle. Mies osasi kysyä, että ei ole vai, oikein muuta ei irronnut. Tunsin sympatiaa miestä kohtaan, tämä kun oli juuri käräyttämässä pinnansa ja ehti jo sanoakin, ettei halua koko v***n harjaa, kunnes joku ylempi kassaihminen saapui ilmoittamaan oikean hinnan. (Piip-sana ei siis ollut kiinaa.) En tiedä, kauanko kaveri oli Hangzhoussa majaillut, mutta kovasti huomasin itsessäni tuttuja ajatuksia seuratessani miehen tuskastunutta odottamista.

Edelleen poltan pinnani huomattavan usein (ja senpä vuoksi olenkin ystäväni kanssa tullut siihen johtopäätökseen, että kuolen jonain päivänä todennäköisesti sydänkohtaukseen). Kuitenkin tietyssä mielessä on kärsivällisyyttä tullut, jota on edesauttanut tämä Kiina-faktori. Enää en jaksa stressata siitä, kun ihmiset tuijottavat, mutta liian läheisestä kanssakäymisestä menetän edelleen hermoni aivan välittömästi. Tietyllä tavalla ymmärrän sen lääppimisenkin, vaikken sitä siedäkään. Olenko kasvamassa aikuiseksi?! :-O