Kiinassa taas! Läppärini jäi Suomeen, eikä ole tulossa takaisin. Joudun nyt pärjäämään muutaman kuukauden ilman, mikä on aiheuttanut vähän halvaantumisoireita nettikäyttäytymiseen. En sitten tiedä, onko se hyvä vai huono. Koitan aktivoitua nyt tämän pöytäkoneen kanssa, josko saisin blogiinkin muutaman rivin silloin tällöin.

Tarkoituksena oli laittaa muutama kuvakin, mutta kun ei ole läppäriä, ei ole myöskään kameran muistikortin lukijaa, mutta ehkä liitän kuvat myöhemmin illalla, kun mikrotuki palaa päätoimisesta työstään kakkosammatin pariin.

Matka meni oikein hyvin, paremmin kuin koskaan, kun olen yh:na lentänyt. Iiri nukkui vaivaiset 3 tuntia, mutta oli silti kovin yhteistyökykyinen. Minä en nukkunut silmällistäkään, enkä enää loppupäivästä ollut ollenkaan yhteistyökykyinen. Jotenkin aikaero tuntui raskaammalta kuin koskaan, mutta äkkiä siitä kuitenkin toipui. Ensimmäisenä yönä nukuin puoli yhdeksästä yhdeksään, mikä helpotti oloa kovasti.

Täällä on melkoisen kuuma, samanlaista kuin lomalle lähtiessä. Martti sai jo ilmastointiflunssan, kun sunnuntaina pyörähdimme kaupungilla. Erään taksin ilmastointi oli säädetty +17:ään, mikä on aika raju lämpötilan muutos, kun ulkoa tulee hikisenä viileään taksiin.

Huomattavasti helpompaa oli Kiinaan tulo kuin vuosi sitten. Oli tarkalleen tiedossa kaikki se, mikä täällä odottaa. Viime vuonna ei alla ollut edes previsiittiä, mikä ei todellakaan helpottanut asiaa. Kohta alkaa viimeisen vuoden vierasrumba (eipä siinä, tervetuloa vain kaikille), alkuvuodesta asunnon hankkiminen Suomesta ja kaiken sen tarpeellisen ja tarpeettoman ostaminen, mikä on PAKKO saada Kiinasta mukaan. Suomessa emme todennäköisesti tämän vuoden aikana poikkea, mutta "poiketkaa" te täällä. :)

Pyöräilyaiheisia kuvia sitten myöhemmin tämän päivän aikana.