Torstaina ukkosti ja televisio päätti sanoa 'tsup'. Sen jälkeen kapistus päätti myös olla sanomatta enää mitään muuta. Korjaaminen kestää vähintään viikon (eli kiinalaisittain määrittämättömän ajan, kuukausi voi olla aika hyvä veikkaus), landlady ei maksa mistään ylimääräistä, joka vuokralaisiin liittyy, joten Martti sijoitti töllöttimeen. Suomessakaan ei televisio odota, joten tuon voi sitten mukanaan viedä, kun täältä joskus lähtee. Nyt meikäläinen näkee taas huomenna laatuviihdettä, eli Who wants to be America's next topmodel?

Puolessa välin viikkoa heräsin eräänä yönä joskus kahden aikaan, eikä uni tullut, ei sitten millään. Meillä oli personal trainattavani kanssa treenit maanantaina ja loppuviikolla, joten viikon puoliväli oli vähän tuuliajolla oloa. Taas huomasin treenin välttämättömyyden itselleni ja mieleen tuli äärettömän huonosti nukuttu kesä, kun aikaa liikkumiseen ei juuri ollut.

Ei-lapsellinen sunnuntai koitti jälleen, tällä kertaa kamera oli tiukasti mukana, teemana Kiina ja kiinalaiset:

174000.jpg

173999.jpg

Viva la siesta:
174002.jpg

Päätit sitten fillarilla tulla?
173985.jpg

Hääpukuvalikoimaa:
173996.jpg

Pojat raksalla tai hajottamolla, ihan miten vain:
174009.jpg

174011.jpg

174106.jpg

174108.jpg

Näitä täällä näkee, taloja rakennetaan suht tiivistä tahtia:
174112.jpg

Last but not least, kiinalainen lapsilukko:
174121.jpg