Täällä ollaan taas, vaikkakin aika nuhaisen yhteyden takana. Painajaismaista latailla kiinteistövälittäjän Suomesta mailaamia asuntopohjia, kestää ja kestää ja kestää... Ehkä ne bitinpoikaset huomenna tähän aikaan ovat saapuneet piuhan toiseen päähän.

Ilmoittauduin yliopistolla muutamalle verkkokurssille ja totesin kauhukseni, että olin jo ihan unohtanut, mitä yliopisto-opiskelu on: joutuu tekemään töitä! Nuo viitisen kurssia aion tässä urakoida kevään ja kesän aikana, vuoden päästä sitten Tampereella aivan uudet kuviot.

Vuosi vaihtui tutustuessa fisherman's friendin nestemäiseen muotoon. Martti lähti vähän tautisen olonsa kanssa nukuttamaan Iiriä, minä edustin meidän perhettä naapurin sohvalla puoli kahteen saakka. Aamulla heräsin elämäni kunnossa seitsemältä, kun viereisestä makuuhuoneesta huudettiin äitiä. Unipussi-pinnasänky-kombinaatio aiheuttaa hieman hankaluuksia sängystä ulostautumisen kannalta, joten hyvähän sitä on huutaa kuin hinaaja. Palvelu pelaa.

Tällä viikolla olen pitänyt salitaukoa ja palautellut kehoa. Etenkin rintajumpat tuntuvat jumittavan koko yläkroppaa, joten paussi tekee eetvarttia. Kiinalaisten määrä salilla pysyy melko vakiona uudesta vuodesta huolimatta, hyvä niin. Edelleenkin olen treenikaverini kanssa ainoa nainen vapaiden painojen sektorilla. Jälleen kerran, hyvä niin.

Alan huomata itsessäni pelottavia, kiinalaisia piirteitä. Tänään oli aivan pakko veivata ikkuna auki, jotta näkisin kolarin synnyttämän käsirysyn ja poliisin kädet selän takana seisoskelun (keskellä tietä tottakai, siinähän se kolari sattui) aitiopaikalta. Pää kääntyy 180 astetta, jotta näkee viimeisetkin nyrkiniskut. Jos lippuja olisi ollut myynnissä, eturivin paikat olisivat olleet minun. Miten voin sopeutua Suomen älä tuijota, pidä huoli omista asioistasi -kulttuuriin tämän jälkeen...