Kävin eilen lääkärireissulla Shanghaissa. Martti oli aamupäivän kotona ja ayi iltakuuteen, joten sain liikkua lapsetta. Sain matkalle suomalaisseuraa, mikä oli tosi hauskaa. Tuntuu siltä, että mitä useammin Shanghaissa käyn sitä enemmän alan kaupungista pitää. Viikonloppu Shanghaissa on menee pikaloman asemesta, mutta nuo päiväreissutkin ovat oikein tervetulleita. Olin vasta kahdeksalta illalla kotona, päivä meni tuohon reissuun, toivottavasti nämä viimeiset kuukaudet Kiinassa menisivät suuremmin sairastamatta. Silti näen mielummin hieman vaivaa ja hoidatan itseäni Shanghain kansainvälisissä sairaaloissa. Tuntuu, että tuolla lääkäreitä kiinnostaa oikeasti selvittää ongelman syy ja hoitovaihtoehtona on myös joku muu kuin iänikuinen antibioottikuuri.

Huomenna käymme ostamassa muutaman laukun lomaa varten ja alamme heitellä tavaroita sisälle. Pakko miettiä aika tarkkaan, mitä ottaa mukaan, reilun kolmen viikon lomalle kun ei ihan joka päiväksi uusia alushousuja viitsi mukaan ottaa, mutta onneksi pyykkäysmahdollisuudet ovat ihan hyvät. Karavaanarin lapsena (miksi aina häpeän tätä tunnustaa... alkaa heti soida se karavaanari-laulu päässä...) leirintäalue-elämä on tuttua kauraa. Kivahan se on, kun maisemat vaihtuvat jatkuvasti, mutta isi, kyllä mä kuitenkin haluan sen oman mökin, että voin töllöttää sitä samaa lätäkköä lomasta toiseen ja pakottaa lapseni joka Jumalan kesä neljäksi viikoksi työleirille sinne susirajan toiselle puolelle, missä ei ole yhtäkään kaveria, mutta kivahan se on omalla perheellä olla, eikös! Sitten haluan jossain vaiheessa tapella siitä, että voiko 16-vuotias jo jäädä kotiin välttyäkseen siltä perkeleen mökkiviikonlopulta ja mökkinaapureiden kanssa siitä, että voiko tämän yhden koivun nyt kaataa, kun meidän terassille ei paista aurinko, jos siinä vaikka joskus ehtisi istua, kun saa sen ja sen asian ensin korjattua. Niin... No katsotaan nyt vain loma kerrallaan... Ehkä sitä mökkiasiaakin voi vielä miettiä... Itse asiassa ihan kivaa olla karavaanarin lapsi.