Kolmen viikon unelmaloma alkaa lähestyä loppuaan, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Odotan jo arjen alkamista ja sitä, että pääsen maanantaina taas salille hikoilemaan. Loma ja lomaruokavalio alkaa tehdä tehtävänsä, sillä alan tuntea maan vetovoiman kovasti voimistuneen. Vaikka täällä lämmössäkin hiki virtaa, niin aion saada ensi viikosta lähtien aikaan hieman kehosta irrotettavaa voisulaa.

Itse Cairnsin kaupunkia emme juurikaan ole ehtineet tutkia, koska hotelli / motelli sijaitsee Yorkey's knob -nimisellä esikaupunkialueella. Reissujen sattumusten suma sen kun kasvaa, sillä hotellin pyörittäjä on asunut 5 vuotta Shanghaissa ja palasi kotiseuduilleen kiinalaisen vaimonsa kanssa hotellibisnestä pyörittämään.

Vuokrasimme koko Cairns-ajaksi auton, koska Australian julkinen liikenne ei (varsinkaan täällä Sydneyn ulkopuolella) ole mitään mieltä ylentävää. Maa tuntuu olevan kovin Ameriikka-suuntautunut etenkin autoilun suhteen, yksityisautoilu tuntuu olevan pop. Katumaasturi Hyundai on ihan iloinen, vaikkakin aika bensannälkäinen liikkumapeli. Eilen retkeilimme lähikaupunkeihin, kävimme muun muassa Kurandassa ja Port Douglasissa. Kuranda sijaitsee serpentiinitien päässä, siis melko korkealla ja kylä elää HYVIN vahvasti turismilla. Lonely Planet opasti, että kun gondoli ja muut vetonaulat menevät iltapäivällä kolmelta kiinni, koko kylä tekee äkkikuoleman. Kurandassa oli pienimuotoinen eläinpuisto, jossa pääsi halaamaan koalaa. Eläinpuiston portilla työskentelevä tyttö kysyi, että mistä me olemme kotoisin ja kertoi tunnistaneensa suomalaisen aksentin, hänen äitinsä kun on myös suomalainen. Hauskoja sattumia jälleen. Kurandassa sijaitsee maailman vanhimpia sademetsiä ja maisema täällä näyttääkin "melko" vehreältä.
IMG_7256.JPG


IMG_7291.JPG

Port Douglas on mukavanoloinen loma- ja satamakaupunki Cairnsista noin 70 km pohjoiseen. Meidän piti mennä mereen pulikoimaan, mutta muutaman syklonin sekoitettua merivettä oli paikalla jellyfish-varoitus. En tiedä, miten vaarallisia suomalaiset meduusat ovat, mutta paikalliset "stingerit" saattavat viedä hengen mennessään. Yorkeys's knob sijaitsee n. 15 km Cairnsista, mikä on näin jälkeenpäin ajatellen vain hyvä asia, sillä muuten Kuranda sademetsineen olisi varmasti ainakin jäänyt näkemättä, kun olisi yrittänyt keskittyä isomman kaupungin tarjontaan.

Tänään kello herätti kello 0600. Lähdimme päiväretkelle koralliriutalle, Great Barrier Reefille. Katamaraanialus ajoi Cairnsista avomerelle noin tunnin verran. Reissu oli vähän riskivalinta, sillä jo mainitsemieni syklonien takia edellisenä päivänä aallot merellä olivat olleet 2,5 metrin luokkaa. Menomatka olikin aika möykkyinen ja minä istuin paperipussi kädessä, nenä ikkunassa koko matkan ajan.

Laiva ajoi Green Island -nimiselle saarelle, sademetsää sekin osittain. Saaren ympäri käveli puolessa tunnissa, mutta piskuisesta koostaan huolimatta siellä oli yksi hotelli, muutamia ravintoloita, tietenkin rantoja ja muuta turistiviihdykettä. Kävimme lasipohja-aluksella kaloja katselemassa (tai siis itse tuijotin koko puoli tuntia uskollisesti horisonttiin [se niistä kalojen katseluista...] ja kartoitin paperipussitelineet välittömästi keinumisen alkaessa), lopun aikaa Martti snorkkeloi ja minä valokuvasin, Iiri leikki rannalla.
IMG_7385.JPG


Luulimme koko ajan olevamme jossain japanilaisessa lomakohteessa, sillä lähes koko henkilökunta saarella ja aluksella oli japanilaisia, kuten myös valtaosa lomalaisista. Jokaiselle retkelle lähti aina japanilainen ja ei-japanilainen vene. Ei-japanilaiseen veneeseen tungettiin myös ne japanilaiset, jotka eivät omaan paattiinsa mahtuneet, sillä tilaa ei-japanilaisessa seurassa todellakin piisasi. Sää parani ja tyyntyi hienosti iltapäivään mennessä ja paluumatka oli itselleni huomattavasti miellyttävämpi kokemus. Lähinnä riutalla käymisessä on vasta sitten kunnolla järkeä, kun 1) joko reissaa ilman lapsia tai 2) lapset ovat niin isoja, että koko päivän snorklausreissu riutalla sijaitseville ponttooneille onnistuu niin, että kaikki voivat tutkia riuttaa snorkkeloimalla tai sukeltamalla.

Nyt pakko lähteä nukkumaan, jotta huomenna jaksaa pakata ja reissata. Lento kohti Hongkongia lähtee puoli neljältä, yön vietämme Hongkongissa ja sunnuntaina lennämme kotiin. Laitan kuvia, kunhan jaksan, nyt voittaa uni. Over and out!

P.S. En muuten tiedä, miksi Picasa haluaa heittää kuvat ihan sattumanvaraiseen järjestykseen Australia-kansiossa...