Ensimmäistä kertaa pohdin tänään lentokoneessa, että miten kestäviä mahtavat koneen rakenteet olla pahan turbulenssin iskiessä. 8 tunnin lennon aikana kapteeni napsautti turvavyövalon päälle viidesti ja tarjoilut keskeytettiin kahdesti. Omat aamukahvini ja –mehuni olivat mm. pitkin tarjottimia ja lattioita, hieman oli parkinsonin taudin oireita ilmassa.

Pahimmat turbulenssit sattuivat juuri Tiibetin vuoriston yläpuolella ja väistämättäkin tuli mieleen legendaarinen Alive!-elokuva (suomennettu erittäin yllätyksellisesti nimellä Elossa!), jossa eteläamerikkalainen jalkapallojoukkue tipahti jonnekin vuoristoon ja grillimakkaran puutteessa alkoivat pistellä poskeen toisiaan. Katselin itsekin hieman ”yök, sua en söis” –fiiliksellä lähituntumassa istuvien parhaita paloja. Koneen takaosa oli pakattu minun lisäkseni luisevilla kiinalaisilla, heikot olisivat eväät olleet. Niin… Oi miksi kaikki ajattelemani asiat pitää aina kirjoittaa näkyville…?

Martin sisko siippoinen saapui tänne tiistaina, ja tänä aamuna saavuttuani koitin jet lag –koomassani keskustella henkeviä HYVIN huonolla menestyksellä. ”No mitäs Kiinassa?” ”Aijjaa.” ”Onks ollu kivaa?” ”Aijjaa.” Toisaalta, miten tuo poikkeaa tavanomaisesta, sosiaalisesta ”kyvykkyydestäni”?

Hyvän ystäväni Matu-poika näytti meille parhaat puolensa, harmi, ettei ääni välity. Matiaksella on ehkä maailman tyylikkäimmät Mr. Spock alias menninkäiskorvat. Sanoinkin Matiakselle, että ”nice person, wrong planet”.
575424.jpg